perjantai 23. syyskuuta 2016

Leikkuulauta

 Ei ole omin käsin rakenneltu vaan talon yläkerran keittiöstä purkuvaiheessa napattu tämä leikkuulauta.
Käyttöpuoli oli aika kulunut mutta se nurja puoli, ihan kuin kehykset, innosti tuunailemaan.
Reunat sivelin vesipetsillä ja keskustaan sudin liitutaulumaalia kun sitä täydellistä kuvaa ei tähän hätään ollut saatavilla.


Tämmöinen leikkuulauta-liitutaulu sopii kyllä oikein hyvin keittiön seinälle. 
On mulla vielä toinen samanlainen lauta ja siihen on haussa se täydellinen kuva.






torstai 22. syyskuuta 2016

Iso lyhty

Jokunen vuosi sitten rakentelin meidän kellarin vanhoista ikkunoista  lyhdyn tai semmoisen minikasvihuoneen. Tämmöisen.


Talveksi rakentelin siihen asetelmaa lyhtyineen ja kesän se toimi yhden tomaatin kasvihuoneena. Se vaan oli se tosi lämmin kesä, joten tomaattireppana kärsi mökissään kuumuudesta ja kuivuudestakin. 
Tänä syksynä kun kaikki suurempi rakenteluhomma on ollut pannassa, innostuin virittelemään mökin ihan oikeasti lyhdyn näköiseksi. Jättilyhdyksi. 
Siihen tarvittiin vain ohutta rimaa, maalia ja ruuveja.


Tulipahan käyttöä kirpparilta löytämälleni roikallekin. Sen laitoin tuohon lyhtyyn valonlähteeksi. Tosin siihen on hankittava pienempitehoinen ja tunnelmallisempivaloinen lamppu. 


On ne sitten kauniit nuo ruostuneet ikkunan säpit!



 

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Koruhullu


No en ole!
Kuitenkin koruja tuntuu lojuvan siellä ja täällä vaikka yleensä ja arkena käytän vain korviksia ja yksinkertaista ranneketjua. Kaulassa roikkuu avain, arkinen kaulakoruni ja matkamuisto Kööpenhaminasta.


Pikkuhiljaa olen kyllä innostunut roikkukorviksista. Minä entinen pienten kivinappien kantaja. 
Korviksistapa tämäkin juttu alkoi:
Ostin vuosi sitten messuilta kelttikorvikset ja pian oli toinen hukassa. Tarttunut varmaan huiviin ja lentänyt taivaan tuuliin. Kuullostaa ihan sadulta mutta se löytyi yllättäen keväällä omasta pihasta.  Kesällä koru hukkui taas. Tällä kertaa arvelin sen löytyvän kotoa. Ei löytynyt, ei. Imurin pussia vaihtaessani tuli mieleeni penkoa se. Ihan varmuuden vuoksi. Hyvä kun pengoin sillä siellähän se oli. Pölypallon sisällä.

Jotta korvikset eivät kuljeskelisi missä sattuu, tuunasin vanhasta tukevasta pöytämallisesta valokuvakehyksestä niille eniten pidetyille oman säilytyspaikan. Uutta väriä kehyksiin ja lasin asemasta pellavakangasta pahvin päälle. 
Siinä ne nyt ovat.


Kun valmistuin opeksi, sain äidiltä valmistujaislahjaksi Äänekoskelaisen Öömannin veistämän opettajattaren. Ei se silloin  oikein iskenyt mutta viimeiset vuodet se on toiminut kaula-ja ranneketjujen säilytyspaikkana. Hieno rouva tämä mun ope nykyisin.









lauantai 3. syyskuuta 2016

Räsymattohanskat

Aamulenkeillä kukonlaulun aikaan alkaa olla aika kylmä vaikka aamu olisikin aurinkoinen.
Kaivelin lapaset esiin ja siitä se sitten läksi. Ajatus räsymattoHANSKOISTA. 
Jämälankojahan minulta löytyy.
Tämmöiset niistä sitten tuli:


Ja toiset piti tehdä kun niitä lankoja vaan riitti. Ja riittää muuten edelleenkin.


Muuten oikein kivaa puuhaa tämä näitten neulominen mutta päättelyhommat voisi joku toinen hoitaa.
Tässä tätä syksyn satoa vielä yhteiskuvassa.
Omenoita on tänä(kin) vuonna taas keitetty, puristettu, paistettu ja kuivattu. Ja tietysti syöty tuoreena. Onneksi puiden sato kypsyy hieman eri aikoina joten omppukausi jatkuu pitkään.


torstai 1. syyskuuta 2016

Laukkuaddiktio

Komeroita siivotessa penkoessa on pakko tunnustaa että minulla on jonkin sortin laukkuaddiktio.
Missä ikinä liikunkin, kiinnitän huomiota laukkuihin ja kasseihin. Kalliimpia yksilöitä himoitsen vuosia ennenkuin raaskin ostaa. Kirppareilta kivoja laukkuja tarttuu mukaan ihan huomaamatta.
Ja sitten on tietenkin ne omatekemät. Mutta nehän ovat vain kasseja.. Semmoisia joita tehdään tarpeeseen; kauppakasseiksi, kirjastokasseiksi, käsityökasseiksi jne.
Ja niitä syntyy kun löytyy kiva kassikangas:


Eikä pidä uskoa että tässä olisivat kaikki meidän perheen kauppakassit...

Virkkaamalla olen tehnyt useita kasseja ja niistä uusin on tämä parista jämäkerästä virkattu...ööö...kauppakassi? 
Lanka loppui kesken joten kahvat tein vanhasta nahkavyöstä.



Vaikka ihastunkin aina uusiin laukkuihin, minulle käy niin että muutaman käyttökerran jälkeen palaan takaisin vanhaan tuttuun ja luotettavaan Longchampin olkalaukkuun.

Tämä on jo toinen tätä lajia. Tilaihme ja mukava kantaa.

Opiskelijana vannoin Kånkenin nimeen repuissa. Sittemmin meidän perheen koululaiset ja retkeilijät ovat käyttäneet Haglöfsin reppuja. Niitä miltei ikuisia ja ainakin äidiltä isolle veljelle ja lopulta pikkuveljelle kestäviä.
Tänä syksynä annoin periksi nostalgialle ja ostin Sandqvistin repun. Isällä oli tämmöinen mutta suurempi metsästysreppuna ja minullakin kernistä tehty ja nahkaremmeillä varustettu joskus kansakoulun alaluokilla. 
Niin että näin ekaluokan opelle tämä passaa hyvin.