perjantai 11. tammikuuta 2013

Työhuone




Tässä se nyt on: kauan unelmoimani työhuone!
Yläkerran kolmesta huoneesta sain valita yhden itselleni (kun Ake oli ensin valinnut makuuhuoneen). Ja tietysti valitsin sen suurimman. Kuten koko yläkertaan, tännekin uusittiin sähköt, levyytettiin ja maalattiin seinät (liitua ja kokeilujen kautta kirkkaan keltaista) ja laitettiin ja maalattiin uudet lautalattiat (Betoluxia) ja uusi katto.
Työhuoneen keskus on Aallon vanha ruokapöytä ja ullakolta  löytynyt työtuoli. Ja huomatkaa toinenkin ullakkolöytö: Tuomon vanha keltainen työpöytälamppu!
Sähkömiehiä pyysin laittamaan kattoon paikan kahdelle kattolampulle. Nuo lamput ovat Ikeasta ja spreijattu mattamustiksi. Myös  pistorasioita toivoin enemmän kuin ennen oli ollut.
             
Keltaiselle seinälle sijoitin vanhan työpöydän ompelukonepöydäksi ja kun tuo oviaukko entiseen keittiöön oli tarpeeton, sain askarrella (Aken avustuksella) siitä hyllyn.

Toisella seinällä on valkoiseksi maalattua Lundiaa ja vanha koulusta pelastettu kaappi sekä viime kesänä kunnostamani ullakolle johtava ovi. Lundian hyllyille hain kellarista vanhoja lasipurkkeja (tässä vain murto-osa siitä varastosta) nauhoja ja muuta rompetta varten.

Nuo matkalaukut, yhteensä 8 kappaletta, ovat täynnä lankoja. Niin että kyllä hommaa riittää niiden neulomisessa.
Lisää säilytystilaa on oviseinän kolmessa komeroissa ja vanhassa laatikostossa. Muutama laatikollinen rompetta on vielä ullakolla purkamatta mutta eivätköhän ne tänne mahdu.

Kyllä on Otonkin kiva nukkua päikkäreitä tämmöisillä ihanilla räsymatoilla Näitä upeita ullakkolöytöjä nämäkin ovat.


5 kommenttia:

  1. voi vitsit! tosi kiva työtila!! meidän huushollissa työtila on tuottanut jo enemmän harmaita hiuksia kuin anopin päivittäiset puhelut... Oviaukosta tehty hylly on tosi kiva idea ja ihana raikas tuulahdus tuo keltainen seinä!

    VastaaPoista
  2. Tuollaisessa työhuoneessa on kyllä kiva työskennellä, on niin valoisakin :)

    VastaaPoista
  3. hei, mikä savy tuo keltainen on?! Kiitos!
    Martsi

    VastaaPoista