perjantai 28. helmikuuta 2014

Siitä muuttolinnusta

Meille ilmestyi se Umpan sukulainen, muistatteko?
Katseli kisoja ja neuloi sukkaa. Paleli.
Arvelin, että jotain muuttolintujen sukua se on. Oikeassa olin. Se nimittäin lensi pois.
Asuu nykyisin jossain Arabiassa. 
Nauttii auringosta ja hiekasta. Kehuu että on nähnyt kameleita ja ollut hurjassa autokyydissä siellä hiekkadyyneillä aavikolla. Käynyt beduiinileirissä ja ottanut hennatatuoinnin, innostunut vielä vetämään shisha-piippuakin.


On se käynyt joissain suurissa kaupungeissakin. Nähnyt maailman korkeimman rakennuksen ja muitakin oudon näköisiä ja korkeita taloja.
Ja sitten se höpötti jotain moskeijasta ja semmoisesta hotellista, jossa kaikki mikä kiiltää on kultaa. Sen kahvissakin oli ollut koristeena kultahippuja.


Se kertoi, että oli tavannut hyviä ystäviä ja että sillä oli siellä niin hauskaa, ettei se halunnut palata enää tänne Suomeen. Mielummin se leikkii sheikkiä ja katselee upeaa auringonlaskua aavikolle kun palelee täällä.


Hei hei !
Onneksi sillä on hyvä ystävä pitämässä siitä huolta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti