sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Liitumaalia

Olin viikolla kivassa seurassa liitumaalauskurssilla.
Ihan rehellisesti sanottuna kurssille houkutteli enemmän mukava seura kun varsinainen innostus maaleihin tai maalaamiseen. Pari purkkia kalkkimaalia mulla oli komerossakin peruina aiheen itseopiskelusta.
Mulla oli mukana vanha moneen kertaan maalattu jakkara ja räikeän violetti pärekori.
Värikarttoja tutkiessani innostuin kauniin harmaasta sävystä. Muistikuvani mukaan kalkki- tai siis liitumaalien värit olivat makuuni turhan puuterisia mutta tämä värivalikoima oli paljon laajempi.
Sitä kaunista harmaata ei ollut kuitenkaan pikkuisissa purkeissa joten päätin sooloilla ja sekoitin oman harmaan:

En ehtinyt illan aikana saada jakkaraa täysin kuivaksi joten jatkooin maalaushommia kotona eli tupsuttelin lähes kuivalla pensselillä vaalean harmaata sinne sun tänne. Vähän niinkuin kulumaa.
Lopuksi vielä vahasin tuolin.
Hieno tuli!


Kurssin vetäjä esitteli meille illan aluksi mihin kaikkeen noita maaleja voi käyttää.
Koska mulla oli kotona kaksi tylsää lampunvarjostinta ja sitä kalkkimaalia menneisyydestä niin pitihän sitäkin kokeilla. Siis kankaan maalaamista. Ei millään uskoisi että toinen varjostin oli kiiltävän musta ja toinen valkoinen. Nyt ne ovat tuollaisia vanhan violettisia tai minun silmääni kyllä siniharmaita.


Ai se pärekori?
No se oli kyllä niin retro väriltään että supaisin sen sillä kurssilta jääneellä sametin mustalla maalilla ja vielä vahasin pinnan.  Pitäisi käydä hakemasta rautakaupasta vielä paksua köyttä kahvoiksi.


Tämä on niin iso että tähän saa jemmattua aika monta keskeneräistä neuletyötä.


Mulla oliksi vielä pieni purkillinen kaunista ruosteenpunaista kalkkimaalia ja toinenkin parhaat päivänsä nähnyt pärekori...ja yksi pieni jakkara....ja semmoinen lyhty....


1 kommentti:

  1. Kivan näköistä jälkeä teit. Mahtava koppa, tosiaan sinne voi piilottaa puolivalmiita töitä useita :)

    VastaaPoista