torstai 24. maaliskuuta 2016

Miljoona huivia

Minulla on huiveja...ihan liikaa.
Ostettuja, saatuja ja omatekemiä. Niiden määrä ei ole laskussa...
Osa odottelee uutta tulemista vaatehuoneen elfa-koreissa ja käyttöhuivit ovat eteisen korissa, koreissa... 
Lähtökiireessä koreista ei ole helppo löytää juuri SITÄ huivia joten olen jo pidempään suunnitellut meidän eteisen erikoiseen naulakkosyvennykseen huivihyllyä. Semmoista, josta näkisi suoraan mitä huiveja on tarjolla.

Helpolla selvitäkseni etsiskelin kirppareilta edullista ja yksinkertaista cd-hyllykköä mutta eihän sitä juuri silloin löydy kun etsii.
Siispä kaivelemaan lautavarastoja.
Autotallin nurkasta löytyi vielä jokunen pätkä ulkoverhouslautaa. Niistä höyläsin (puutöissä tietysti) ja sirkkelöin sopivat pätkät jotka ruuvasin hyllyköksi.


Kotona ei ollut valkoista kalustemaalia joten seinämaali Jokerilla mentiin.
Mukavasti piiloon kulman ja takkien taakse tuo tekele jää joten ei tarvitse nolostella sen rouheaa ulkomuotoa. Siis noita laudan uria.
Pääasia on että hylly hoitaa hommansa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti