lauantai 19. maaliskuuta 2016

Pellavalöytö

Löysin kirpparilta rullaan käärityn vanhan päällyslakanan. Kovin oli lakana kellastunut mutta käsn virkattu pitsi ja kankaan pellavainen tuntu sekä vain muutaman euron hinta houkuttelivat ottamaan aarteen mukaan. Varsinkin kun mielessä oli tämä postaus. Kellastuneesta saisi värjäämällä kyllä jotakin.
Kotona rullan avattuani innostuin enemmän. Lakanan keskellä oli käsin ommeltu sauma. Kangas on siis todennäköisesti käsin kudottu sillä ennen oli tapana tehdä pellavaiset isot kotikutoiset tekstiilit juuri noin; kahdesta palasta yhdistämällä.


Leikkasin lakanasta kahteen tyynyliinaan sopivan palan ja värjäsin sen koneessa vanhojen pellavaisten tyynyliinojen kanssa harmaaksi.

Loput kankaasta valkaisin kloritessa ja yllättäen sain puhtaan valkoista pellavaa.
Siitä ompelin lisää kankaisia lautasliinoja joihin olen tosi ihastunut juhlakattauksissa.
Vanhemmat lautasliinat olen ommellut pellavaisista käsipyyhkeistä.


Harmaista tyynyliinoista tuli kivasti väriä vaalean harmaiden pellavalakanoiden (Kodin Ykkösten kovin ohutta laatua) kavereiksi.

Takana olevat pellavaiset rimpsutyynyliinat olivat alun perin noita vaalean harmaita mutta ovat jääneet aika käyttämättömiksi suuren kokonsa vuoksi.

Vanha koira osaa arvostaa puhtaita pellavaisia petivaatteita.
Onneksi oli aamulenkillä pakkasta eikä kuraa...

1 kommentti:

  1. Voi kun olet ommellut ja värjännyt kauniit tyynyliinat!! Kelpasi mullekin moiset kaunottaret :) Kiva idis tehdä myös servietit.

    VastaaPoista