perjantai 8. joulukuuta 2017

Joulukuun 8. päivä

Tänään me päätettiin Kertun kanssa yhdessä leipoa.
Ihan vaan pullaa ja pipareita. 

Minä olin tehnyt piparitaikinan ei edellisenä iltana ja kun sain tehtyä pullataikinan nousemaan, aloittelin leipomista.
Piparkakkutalo kuuluu myös ohjelmaan mutta sen ehdin tehdä sitten myöhemmin.


Kertun heiniä on pullien leipominen. Minä toimin paistajana. Hitsi kun mäkin oppisin joskus tekemään näin kauniita ja tasaisen kokoisia pullia.

Kun piparit ja pullat oli paistettu me tietysti maistelimme niitä. Ihan vaan muutaman... 
Mitenkä minusta tuntuu että joulupullia ja pipareita joutuu leipomaan vielä toisenkin kerran ennen joulua?



1 kommentti:

  1. Pullat ja piparit ovat jouluna hyviä vaikkapa kahvin tai glögin kanssa, varsinkin piparit.

    VastaaPoista