sunnuntai 12. elokuuta 2012

Loman loppu

Lauantaina vietimme loman lopettajaisia ja taloon asettujaisia. Koska puutarhabileet olisi kelien vuoksi ollut aika riskaabeli yritys, siirsimme suosiolla bileet autotalliin.
Ensin piti autotalli raivata suht tyhjäksi. No, lautakasoja ja renkaita ym rekvisiittaa jäi paikalle ihan riittävästi. Lattialle levitin mattoja, pöydät saatiin maalauspöydistä, joiden päälle laitettiin niitä meidän ovia ja niiden päälle lakanoita pöytäliinoiksi. Ulkoa ja sisältä haalittiin penkkejä ja tuoleja. Lasipurkkeihin kynttilöitä, kattoon jouluvaloja ja askartelemani viiririmpsut.

Hyvin mahtui parikymmentä henkilöä saman pöydän ääreen nauttimaan ruoasta ja juomasta sekä yhdessäolosta. Mukavaa oli!


1 kommentti: