torstai 20. heinäkuuta 2017

Poppanaliinan uusi elämä

Sukulaiset luopuivat rakkaasta kesämökistään. Mökkiin oli kertynyt paljon ihania tavaroita joista minäkin sain osani muistoksi. Kuten esimerkiksi tämän vanhan nojatuolin joka on alunperin mummolastani mutta kauniisti entistetty ja uudelleen verhoiltu.
Tavaroissa oli myös poppanaliina joka ei lopulta oikein ollutkaan meidän ruokapöytään sopiva mitoiltaan ja väreiltään. Aikani mietin että uskaltaisinko ja osaisinko tehdä siitä toiseen käyttötarkoitukseen sopivamman jutun.


Nimittäin tämmöisen kassin.
Onneksi uskalsin ja onneksi onnistuin.
Poppanaliina sai kassin muodon, vuoren jämäkankaasta ja kahvat vanhasta vyöstä.
Nyt se säilöö keskeneräiset (tai ainakin osan niistä) neuletyöni.



1 kommentti:

  1. Aikoinaan anoppini teki poppanaa paljon kangaspuilla. Silloin oli muotia laukut, hän valmisti sellaisen mulle. Muistan kun töissäni sanottiin, miksi sulla on matto laukkuna :) Eivät ymmärtäneet uutta muotia.

    VastaaPoista