80-luvun alkupuolella, opiskeluaikana, ihastelin Jyväskyläläisen Lassi-huonekaluliikkeen ikkunassa sohvaa. Eihän se opiskelijakämppään olisi mahtunut eikä totta puhuen meillä ollut semmoiseen varaakaan.
Kun sitten aikanaan menimme poikieni isän kanssa naimisiin, saimme lahjaksi rahaa jonka päätimme käyttää kodin kalustamiseen. Ostoslistalla oli sohva. Tiesin heti mikä sohva kotiin kannettaisi. Maksoi mitä maksoi. Paitsi että silloin ei vielä maksanut maltaita...
Ben af Schultenin Artekille suunnittelema Ben-sohva (556).
Avioliitto ei kestänyt mutta sohva on kulkenut mukanani 28 vuotta.
Alkuperäinen beige intianpuuvillaverhoilu kului nopeasti pesuissa. Lapsiperhe kun oltiin.
Keltaisen verhoilun sohva sai 90-luvulla ja kymmenisen vuotta sitten lötköksi pompitun ja löhötyn sohvan pohja kiristettiin, tyynyt uusittiin ja päällystettiin sinisiksi.
Niskatukiosatkin sohvaan kuuluvat mutta nykyisellä paikalla ikkunan edessä ne ovat turhan korkeat.
Annalan verhoilukangas on kestänyt monet pesut mutta väri oli jo haalistunut. Ajattelin että rempan loppuhuipennukseksi päällystettäisi sohva uudelleen...
Sitten iski matkakuume ja piti turvautua suunnitelma B:hen ja Mr. Nitoriin.
Pikkuisen hirvitti laittaa päällyset koneeseen Nitor-purkkien kanssa muutta lopputulos on ihan kiva. Hieman tumma mutta olkoon sitten tummapaahtoista mokkaa...
Vielä jokunen uusi sohvatyyny niin olohuoneen seurustelupuolen syyslookki on valmis!