Näytetään tekstit, joissa on tunniste hortonomihommia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hortonomihommia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kaikenlaisia hommia

Ihan aluksi on pakko esitellä kesäkukkaloistoa meidän pihalta. Koko kesän olen odotellut että talven kellarissa uinuneet polargoniat oikein ryöpsähtäisivät kukkimaan sillä sen verran ahkerasti olen niitä lannoittanut mutta nyt vasta, elokuun lopulla tuo ryöpsähdys on tapahtunut. Nuppujakin on niin paljon että toivottavasti ehtivät aueta ennen talven tuloa. 
Ja tässä on vain yksi erä polargonioista...


Esikasvatin myös monta pussillista samettikukkia. Minit eivät selvinneet pihalle asti ja nämä jättikokoiset valkoiset (niin pussissa luki) ja keltaiset pallukat ovat aukenivat kunnolla vasta viime viikolla.
Ihan pitää taas ensi keväänä miettiä että kannattaako se hurja purkkien, multien ja pienkasvihuoneviritelmien kanssa pelaaminen.



Viime talvena sain äidiltä pari himoitsemaani wieniläistuolia. Autotallin nurkassa ne odottelivat kesää ja kivoja hiomissäitä ja suihkumaalauskelejä.
Jossain välissä (autokatoksessa) sain homman tehtyä.

Tuolit on kyllä kauniit mutta ei niissä pitkään tee mieli istua  eli istumamukavuus ei kyllä ole näissä kummoinen.
Tuolien lisäksi halusin uusia meidän ruokapöydän päällä olleen lampun. Jotakin kevyttä ja korimaista ei kuitenkaan osunut silmiin kauppareissuilla. Omassa pihassa sitten kuitenkin. Nimittäin kirpparilta aikoinaan eurolla ostettu nuhjaantunut ruukunsuojus. Pesin sen juuriharjalla ja siinähän se oli. Uusi lamppu.


Eräässä facebook-ryhmässä on oikea pullolamppuvillitys. Siis pulloja joko lampunjaloiksi tai sitten pullon sisälle valot. Meidän ikkunalaudalle sopi paremmin tuo ensin mainittu.

Tämän kesän fiksujen tekemisten sarja taitaa olla tässä.
Pakko nimittäin tunnustaa että nukkekotihommat ne vaan edelleen kiinnostaa minua. Semmoiset pienet piperrykset. Viimeinen villitys ovat nämä Tyyne ja Topi. Kun en tiennyt mistä saisin hankittua persoonallisen vanhemman pariskunnan (tehdasvalmisteisia en halunnut) päätin kokeilla niiden tekemistä itse. 
Seuraavaksi suunnittelen pariskunnalle kodin. Hankalaa se saattaa olla sillä Tyyne ei ole mikään tyyni täti vaan hänellä tuntuu olevan aikamoinen oma tahto ja selvät sävelet siitä millainen talon pitää olla. Minä en ole asiasta aina ihan samaa mieltä...





sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Hotellibisnestä

Puutyökaveri teki hukkapätkistä hyöteishotellin.
Olin itsekin ihastellut sellaisia kaupassa mutta eipä sitten tullut mieleen että semmoisen voisi itsekin rakennella. Varsinkin kun materiaaleja löytyy omista varastoista.
Siitä se sitten läksi.. 


Halusin tehdä hotellin vanhasta laudasta semmoiseksi elämää nähneen näköiseksi.
Muutenhan se onnistui mutta laudan katkaisukohdat jäivät ikävän vaaleiksi.
Siispä kokeilin netistä löytämääni puun vanhennuskonstia; etikkaan rautavillaa.
Vanhaan huokoiseen puuhun tuli muutaman tunnin rautavillan lioituksella aidon näköinen harmaa patina. Uudemmat höylätyt laudat imivät  väriä heikommin ja  käsittelin niitä moneen kertaan.
Lopulta etikka "ruostui" ja väri muuttuikin ruskeaksi. Ei paha sekään.
 
Kotona googlettelin lisää hyöteishotelleista, niiden täyttämisestä, käytöstä, hyöteisistä ja sijoituspaikasta. Mukavasti tietoa löytyy esimerkiksi täältä.
Meidän hotelliketjussa  on majapaikkoja tarjolla erilaisissa kävyissä, oksakasoissa, puuhun poratuissa reijissä, tuohitötteröissä ja heinissä.


Netin mukaan hotellin voi ripustaa valmiiksi paikoilleen vaikka keskitalvella mutta nämä hotellit taitavat odotella kevättä ja niiden rakenteilla olevien valmistumista.



maanantai 14. syyskuuta 2015

Kukkaloistoa

Meidän pihan kesäkukat alkavat vasta nyt olla parhaimmillaan.
Itse kasvatetut samettiruusut (kun ne on niin helppoja) alkoivat kukkia vasta reilusti elokuun puolella. Ja nyt ne sitten kukoistavat kilpaa muiden kesäkukkien kanssa.
Kun normaalisti olisin jo osan ainakin laittanut kompostiin ja hankkinut tilalle jotain syksyisempää.

 Orvokkeja meidän pihassa harvemmin enää syksyllä näkyy mutta tämän vuotiset ovat kaikki vielä täydessä iskussa.

 
Ihan kaikki eivät tänä kesänä kukoistaneet... Sinipunavaula ei juurikaan jaksanut kukkia vaikka aiempina vuosina se on ollut terassin pielen komistus.

Mårbackan pelargoniakin aloitti kukintansa vasta kesän lopulla. Mutta se onkin noita itse talvetettuja ja siksi hitaasti lämpenevää sorttia kuten muutkin pelargoniani.

 
 Ja loppuun vielä pakollinen Ottokuva:




maanantai 25. toukokuuta 2015

Aarrearkku

Olisi viikonloppuna ollut muutakin puuhaa kuin rakennella.
Mutta kun... 
Iso komposti piti tyhjentää ja halusin suuremman kasvimaan ja kun vielä on noita lautoja ja iso kasa vanhoja ikkunoitakin  autotallin siivouksen tiellä niin sittenpä rakenneltiin. Aarrearkku.


Tämmöinen insinööritaidottomuuden tyylin näyte. Ilman piirustuksia ja mutu-tuntumalla.
Mutta ihana se on. Mun mielestä.
Ikkunat saa kiinni, auki ja tuon etummaisen vielä puoliaukikin.


Ensimmäiset salaatit on kylvetty ja seuraavaksi pitäisi hankkia tomaatin taimia.
Kesäkukatkin on vielä hankkimatta.
Oma tuotanto; samettikukat, asterit ja talvetetut pelargoniat eivät ole kovin kuvauksellisia.

Autokatoksen takanurkka on mun hortonomihommia varten.
Niitä lämpimiä istutuskelejä vaan odotellaan Oton kanssa.
 
 




perjantai 27. helmikuuta 2015

Vihreitä unelmia

Meille tuli lahjalehtenä Viherpiha.
En tunnustaudu viherpeukaloksi vaikka pikku hiljaa talon myötä innostus pihan hoitoon ja kaikenmaailman kasvien kasvatukseen onkin lisääntynyt.
Viherpihan selailu ja lopulta kannesta kanteen lukeminen aiheuttivat kuitenkin sellaisen viherinnostuksen että ensin pääsi purkkiin herneitä ja kaupan basilika.
Viherpihan vinkistä kävin kirpparilla etsimässä haarukoita taimien merkkausta varten. Viinipullon korkkeja tällä hamsterilla oli onneksi omasta takaa.

Taimimyymälästä ostin vielä timjamin ja rosmariinin taimetkin.
Muistan kyllä edellisistä kokeiluista että en ehkä saa niitä menestymään ikkunalaudalla kesään saakka. Mutta ehkä tällä kerralla?



Olen esikasvattanut parina vuonna samettikukkia. En siksi että tykkäisin niistä erityisesti vaan siksi että ne ovat helppoja kasvattaa. Viherpihassa kerrottii kääpiölajikkesta "Lemon Gem" joka nimensä mukaisesti tuoksuu sitruunalta. Valitettavasti tältä kylältä ei moista lajiketta löytynyt vaikka aika monta kauppaa kolusinkin. Ihan tyhjin käsin en jäänyt vaan aika monta pussillista esikasvatettavia ihanuuksia mukaan tarttui. Pitänee ruveta tosissaan miettimään sitä isompaa kasvilavaa tai ainakin yrttiseinän rakentamista lavoista.









perjantai 12. syyskuuta 2014

Syksyä rappusille

Ollaan kävelty Oton kanssa joka päivä pitkiä mutta hitaita ja rauhallisia kävelylenkkejä.
Mukaan metsistä ja tienvierustoilta on tarttunut kaikenlaista askarreltavaa ja syysistutuksiin sopivaa.
Äiti on ollut meillä tyhjentämässä kesäkukkaistutuksia ja pesemässä ruukkuja. Minä olen niitä sitten täyttänyt syysasetelmia askartelemalla.
Vaahteranlehdistä, sammaleesta ja vanamosta innostuin tekemään ruusuruukkuja. Ne kun ovat kevyitä nostella.

Jännä, miten erilaiselta sama asetelma näyttää erityylisessä ruukussa.
Tämä valkoinen ruukku sopii äidin parveekkeelle.
Yhden ruukun jätän sisälle. Katsotaan miten ruusuille käy kun ne kuivuvat.
Pihlajanmarjojakin on ollut aikaa pujotella helminauhoiksi.

 

Nyt odotan illan pimenemistä ja sitä että saan testata miltä uusi lyhty näyttää valaistuna...

torstai 10. huhtikuuta 2014

Ei ihan vielä!

Ikkunalaudat ovat täynnä purkkeja joissa vihertää. No, ihan kaikki kasvamaan pantu ei ole menestynyt mutta yksi pelargonia ehti jo kukkimaan! Viime keväänä, tai kesänä, ensimmäiset kukat omakasvattamiin pelargonioihin tulivat vasta juhannuksen jälkeen. Siksipä tämä kukkayllätys olikin tosi yllätys, jota en ollut osannut odottaa, enkä siis nyppästä pois, kuten olisi kai pitänyt tehdä. Nyt en enää raatsi...


Samettikukat viihtyvät myös hyvin, asterit eivät niinkään.

Mustasilmäsusannat kaipaavat kohta tukia. Kesään on kuitenkin vielä aikaa...
 

torstai 20. maaliskuuta 2014

Vihertää

Kaiken remppasotkun keskellä olen laitellut ikkunalaudoille kasvamaan siemenen jos toisenkin. Kaupasta ostettuja ja sitten näitä ylläripylläreitä; omasta pihasta syksyllä kerättyjen samettikukkien siemeniä jotka olivatkin kovin innokkaasti itäväistä lajia.

Keräsin syksyllä kellariin kaikki pelargoniatkin ja sinne ne unohdin. Parisen viikkoa sitten kaivelin ne esille ja istutin  taimi- ja kylvömultaan. Kaikissa on nyt uutta alkua ja viherrystä. Aikamoisen tehokasta multaa!
Eikä näissä kuvissa ole todellakaan kuin murto-osa viljelyksistä. Parempi tietysti olisi kehumatta kun ei tiedä miten näille vielä käy. Kasteleminen kun tuppaa aina unohtumaan ja muutenkaan en ole kovin kokenut viherpeukalo.