sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Talo tontin laidalla

Kirpparilta löytyneistä kortin kokoisista  valokuvakehyksistä se alkoi.
Niitä oli neljä samanlaista ja ne toivat mieleen ikkunat. Nukkekodin ikkunoiksi ne ovat hieman liian isot mutta talolyhtyyn juuri passelit.
Siispä höyläystä, sirkkelöintiä, ruuvaamista ja muutama ärräpääkin ja nyt meidän tontilla on sitten toinenkin talo.


Neljästä kehyksestä ei riittänyt ikkunoita tarpeeksi kaksikerroksiseen taloon joten tein semmoisia "pimeitä ikkunoita" vanerista ja puusoiroista. Soiroja liimasin pikaliimalla ikkunalaseihinkin sillä tykkään kovin tuollaisista  kolmiruutuisista ikkunoista.


Ne ärräpäät päästelin kun tein kattoa ja tuota lippaa. Katto ja lippa ovat vaneria joka on päällystetty kansalaisopiston puutyöroskiksesta pelastetuilla kaarnasoiroilla.  Ihan helppoa ei eri paksuisten ja kieroutuneiden palasten kiinnittäminen ollut ja onneksi kukaan ei katso katon sisäpuolelle.

Talo on tehty kotoa löytyneistä jämämateriaaleista. Siis paitsi nuo "oikeat ikkunat". Autokatoksen rakentamisesta oli jäänyt purkinpohjallinen maalia taloon ja ikkunan puitteet ovat samaa valkoista jolla Ake korjausmaalasi kesällä meidän talon ikkunat. Kivijalan ja katon käsittelin terassin öljyämisestä jääneellä terassiöljyllä ja vanerin paloja meiltä löytyy kun olen edelleen innostunut niistä minihommista.






2 kommenttia:

  1. Meillä on myös mökillä tuollainen vanha pikkumökki, joka kaipaisi vähän remonttia. Ikkunoiden korjaus olisi seuraavaksi listalla, sillä osa niistä on mennyt ihan säpäleiksi, vaikka ehkä voisi olla kokonaan ilmankin niinkuin tuossa sinun. Tosi kiva idea laittaa oveen tuollainen kranssi!

    VastaaPoista