lauantai 26. maaliskuuta 2016

Nojatuolin uusi mekko



Parikymmentä vuotta sitten meille muutti vanha nojatuoli.
Se oli muuten hyvässä kunnossa mutta verhoilu oli haalistunut ja väärän värinenkin.
Niinpä se sai uuden mekon ammattilaisen käsissä.
Kangas on laadukasta sillä vuodet lapsi- ja koiraperheessä eivät siinä näy mutta valolle on joutunut tämäkin mekko antautumaan. Sininen väri on haalistunut harmaan violettiseksi.
Olohuoneen paraatipaikalta tuoli on kannettu yläkerran vierashuoneeseen telkkarituoliksi.
Jos mulla olisi rahaa, tuoli saisi uuden mekon ammattilaisen käsissä mutta vauraampia aikoja odotellessa keräsin kasaan kaikki (luonnon)valkoiset villalangat ja aloitin virkkausurakan.

Virkkasin pyöryläneliöitä mutu-tuntumalla, kastelin ne ja kiinnitin nuppareilla pingoittumaan tuoliin.

Jotkut neliöistä ovat pienempiä, jotkut suurempia. Jos lanka oli paksumpaa, virkkasin langan yksinkertaisena ja ohuemmat langat kaksinkertaisena.

Tuolin muodoista johtuen virkkasin väliin pieniä ympyröitäkin.
Ja onneksi innostuin virkkauksen välissä yhdistelemään paloja toisiinsa sillä lopuksi KAIKKIEN palojen yhteenompelu olisi ollut aika iso homma.

Langat olivat vähän sitä sun tätä myös väriltään mutta lopputuloksessa siihen ei juuri kiinnitä huomiota.


Mekon helmoihin en enää jaksanut virkata pienen pieniä palasia vaan helpotin hommaa virkkaamalla "reunuksia" ja niihin pieniä nypylöitä, nirkkojako ne ovat.

Lopputulos on ihan ok.
Vai tuliko huoneesta jonka verhona on kirpparilta löynyt pitsinen keinutuolin peitto nyt liian ...romanttinen?


En punninnut mekkoon kulutetun langan määrää mutta iso pussillinen niitä oli. Lopulta jouduin ostamaan vain yhden kerän Nallea ruokakauppareissulla ja siitäkin jäi vähän...



4 kommenttia:

  1. Mielettömän hieno mekko!!!
    Upea kaunotar, miten keksitkään moisen idean!

    VastaaPoista
  2. Kääk miten ihana tuosta nojatuolista tuli! Miten ihana idea!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis nojatuoli, ei yhtään liian romanttinen.

    VastaaPoista