Koruhullu

No en ole!

Kuitenkin koruja tuntuu lojuvan siellä ja täällä vaikka yleensä ja arkena käytän vain korviksia ja yksinkertaista ranneketjua. Kaulassa roikkuu avain, arkinen kaulakoruni ja matkamuisto Kööpenhaminasta.

 

Pikkuhiljaa olen kyllä innostunut roikkukorviksista. Minä entinen pienten kivinappien kantaja. 

Korviksistapa tämäkin juttu alkoi:

Ostin vuosi sitten messuilta kelttikorvikset ja pian oli toinen hukassa. Tarttunut varmaan huiviin ja lentänyt taivaan tuuliin. Kuullostaa ihan sadulta mutta se löytyi yllättäen keväällä omasta pihasta.  Kesällä koru hukkui taas. Tällä kertaa arvelin sen löytyvän kotoa. Ei löytynyt, ei. Imurin pussia vaihtaessani tuli mieleeni penkoa se. Ihan varmuuden vuoksi. Hyvä kun pengoin sillä siellähän se oli. Pölypallon sisällä.

Jotta korvikset eivät kuljeskelisi missä sattuu, tuunasin vanhasta tukevasta pöytämallisesta valokuvakehyksestä niille eniten pidetyille oman säilytyspaikan. Uutta väriä kehyksiin ja lasin asemasta pellavakangasta pahvin päälle. 

Siinä ne nyt ovat.

Kun valmistuin opeksi, sain äidiltä valmistujaislahjaksi Äänekoskelaisen Öömannin veistämän opettajattaren. Ei se silloin  oikein iskenyt mutta viimeiset vuodet se on toiminut kaula-ja ranneketjujen säilytyspaikkana. Hieno rouva tämä mun ope nykyisin.