...penkki nimittäin.
Näitä penkkejä on viime vuosien aikana valmistunut reilu puolen kymmentä. Ensin ihan vaan siksi että autotallin kätköistä löytyi tarkoitukseen sopivia lankkuja.
Jokunen tuli tarpeeseen (kylppärin penkiksi ja pihapenkiksi) ja viimeisimmät ovat syntyneet ihan ilman sen kummempaa syytä.
Tämän penkin tarina alkoi jo viime kesänä kun ostin lomalukemiseksi kirpparilta lehtiä. Niiden joukkossa oli Maalla -lehti, jossa oli ohjeet tämmöiseen perinteisen malliseen ulkopenkkiin.
Koska en ollut varma onnistuisiko penkki lehden melko ylimalkaisilla ohjeilla ( alkuopena tarvitsen aina selkeät ja hyvät ohjeet kun teen jotakin aivan uutta) päädyin ostamaan Starkin sekundalavalta osumia saaneita lankkuja. Parin kympin satsaus ei korkealta pudottaisi vaikka lankut lopulta joutuisivat takkapuiksi.
Osat tähän penkkiin tein talvella puutöissä jossa on tähän hommaan sopivat työkalut. Vannesahalla sain näppärästi sahattua rungon osat (joihin olin ensin suurentanut kaavat lehden sivulta). Loveamiseen tein alun sirkkelillä ja varsinaisen työn perinteisesti taltalla.
Rimoja varten höyläsin ja sirkkelöin kasan kakkosnelosia ja lopulta pyöristin istuinreunat jyrsimellä.
Kappaleet odottivat kokoamisinspiraatiota monta kuukautta autotallissa ja viime viikolla kun ulkona saattoi työskennellä ilman toppavaatteita, sain vihdoin koottua palaset penkiksi.
Maalaushomman tein autotallissa suojassa siitepölyltä (ja sateelta ja tuulelta ja kylmältäkin).
Penkki piti maalata sillä halusin kitata ruuvien kannat piiloon ja kitin jälkiä ei puuöljy olisi kauniisti peittänyt. Valkoinen väri olisi ollut perinteisempi ja harkitsin vaalean vihreääkin. Lopulta sitten kuitenkin päädyin tuttuun ja turvalliseen mustaan.
Ei tullut sitten takkapuita näistä lankuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti