maanantai 13. lokakuuta 2014

Elämää keskikerroksen rempan jälkeen. Olohuone.


Keskikerroksen remppa on valmis.
Keskikerroksessa on kaksi huonetta, keittiö, eteinen ja vessa.
Kun meille tullaan sisälle, näkymä eteisestä olohuoneeseen on suunnilleen tämmöinen:
Olohuoneen "seurustelupuolella" on liki 30 vuotta vanha Artekin sohva (odottaa neljänsiä päällisiä!) ja vanhoja talonpoikaiskalusteita. Kattolamppu on peruja vanhempieni mökiltä.


Olohuoneeseen ei tehty rakenteellisia muutoksia, kunpahan vaan päivitettiin kaikki pinnat. Ja siinähän sitä hommaa olikin.
Kaikkiin seiniin laitettiin sisustuskipsilevyt sillä seinien tapettikerroksia olisi ollut aivan toivotonta yrittää poistaa. Levyjen laitto oli haasteellista sillä koolaukset olivat missä olivat, eivät ainakaan standardin 60 sentin välein. Pohjatyön (ikuisuuksia kestäneen) jälkeen seinät maalattiin valkoisella, paitsi yksi seinä maitokahvin värisellä maalilla. Värisävyjen valinnasta voisin kertoa aika pitkän jutun...

Katot koolattiin, jotta uusittavat sähköt saatiin piiloon kattopaneeleiden taakse.
Lopulta katon laitto oli yksi nopeimpia hommia. Tai sitten meistä oli tullut jo puoliammattilaisia.

 Olohuoneen toisessa päässä on telkkarin paikka.
Ja juu; en päässyt eroon siitä Aken lempituolista. Yritin piilottaa sitä sohvan taakse...
Oikealla Oton tyynyn takana on ovi parvekkelle ja kattolamppu on löytynyt tämän talon vintiltä.

Lattiat koko keskikerroksessa hiottiin ja käsiteltiin Osmo-vahalla jossa oli vähän valkoista.
Työ annettiin ammattilaiselle sillä varsinkin olohuoneen ja eteisen tammiparketin käsittely tuntui riskaabelilta hommalta tämmöisille tee-se-itse-remppaajille.
Lopputulos on kyllä upea.

Telkkarinurkkauksesta näkyy keittiön oviaukko. Oviaukkoa laajennettiin niin paljon kuin oli mahdollista kantavaa seinää rikkoa.
Lopuksi Ake laittoi vielä uudet listat. Lattialistoiksi valitsimme hieman leveämmät kuten aikanaan yläkertaankin.

Olohuoneen sisustaminen on vienyt aikaa.
Reilut pari vuotta jotka tässä talossa olemme asuneet on olohuone(kin) ollut enemmän tai vähemmän huonekaluvarastona, ja nyt huone tuntuu kovin autiolta...ilman sirkkeliä...

..ja ilman vitriiniä.
Onneksi on ikkunalauta.

 
 



1 kommentti:

  1. Looking great! Lattia on kaunis. Ja upeat käsityösi sopivat tuonne hyvin :)
    Naurattaa tuo lempituoli... Toiselle niin tärkeä - täytyyhän se säilyttää ja mukavasti tuo Artekin design -valaisin vie huomiota :D :D

    VastaaPoista