Olimme etsineet uutta tv-tasoa jo aika pitkään. Ei mitenkään kovin aktiivisesti mutta kumminkin. Kun sitten kyläreissulla katseltiin telkkaria hieman alaviistoon, heräsi uuden telkkaritason metsästysvietti uudelleen. Entinen taso tuntui nimittäin vähän liian korkealta.
Omasta mielestä vaatimukset uudelle yksilölle eivät olleet kummoiset mutta sitä oikeaa ei vaan sattunut eteen huonekalukaupoissa kierrellessä.
Mitä tekee kätevä emäntä silloin?
Hankkii kasan lankkua ja tekee tason itse.
No ei tämä emäntä tekisi muuten itse mutta siellä kansalaisopiston puutöissä on niiin hyvä ope ja kunnon koneet millä väkertää.
Tämmöinen siitä sitten tuli.
Yksinkertainen taso jossa on yksi hylly.
Mitoitettu sopimaan juuri tuohon ja mahduttamaan elintärkeät laitteet hyllylle ja vanhan perunalaatikon pyörineen alle (sisältää harvemmin käytetyt veehooässän ja tallentavan cd:n sekä kasan piuhoja). Laatikot hyllylle löytyivät Jyskistä. Niihin piilotetaan cd:t.
Taso on koottu 15 mm:n pyörörimasta sahatuilla tapeilla. Tappien reiät porasin ulkopuolelta niin että ne jäivät näkyviin. Koivuisen tason viimeistelin kastanjan värisellä petsillä ja lopuksi vielä Osmon Top Oililla. Siitä kun on hyviä kokemuksia vessassa ja keittiössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti