Me ollaan harrastettu ulkomaan matkailua parisen kertaa vuodessa. Yleensä reissut ovat olleet ylipitkiä viikonloppuja Euroopan kaupunkeihin.
Pimeän viime talven ja kylmän kesän jälkeen alkoi mieleen pulpahdella ajatuksia aurinkolomasta.
Semmoisesta kohteesta jossa olisi lämpöä ja aurinkoa. Niin ja sitten jotakin muutakin kuin pelkkää rannalla köllöttelyä.
En yhtään muista mistä ajatus Balille matkustamisesta tuli. Ihan huvikseni vaan googlettelin lisää tietoa ja kun löysin Balilta suomalaisen matkatoimiston joka järjestää hotelleja ja huvituksia sinne matkustaville, kaikki loksahti paikoilleen ja pian meillä oli lentoliput ja valmiiksi suunniteltu ohjelma retkineen ja hotelleineen. Tarkoitus oli lähteä aurinkoon vasta marraskuun lopulla mutta aikaistimme lomaa koska Balilla alkaa sadekausi lokakuun lopulla. No, eipä alkanut ja siellä näyttää edelleen olevan aurinkoista ja lämpöistä.
Valmiit suunnitelmat hieman arveluttivat tälläisiä omatoimimatkailijoita mutta näin jälkeenpäin me molemmat ajattelemme että kylläpä kannatti sillä ohjelmamme oli monipuolinen ja siihen saattoi itse vaikuttaa matkan edetessä. Näin helppoon matkustamiseen saattaisi ihan tottua...
Meille varatut hotellit olivat upeita ja rauhallisilla paikoilla.
Viikon reissulla ympäri Balia kävimme temppleissä ja palatseissa.
Uluwatussa temppeli oli rakennettu kallion reunalle ja näkymät olivat kuin Irlannissa Moherissa.
Eniten ihastelimme kuitenkin Balin luontoa. Riisipeltoja ja Unescon maailmanperintökohteena olevia riisiterasseja joille vesi johdetaan kilometrien päästä vuorien juurella sijaitsevista järvistä.
Kävimme katsomassa miten merivedestä erotetaan suolaa perinteisin menetelmin, maistelimme mangustin ruoansulatuselimistön läpi menneistä pavuista keitettyä kahvia, ihmettelimme kasvustoa viidakossa, banaaneja, ananaksia, kahvipensaita ja kaakaopapuja. Teiden varsilla kuivattiin neilikkasatoa ja tuoksu oli huumaava. Ja kukkaloisto....
Kaikissa hotelleissa oli uima-allasosato mutta osan aikaa vietimme rannalla.
Rantojakin oli tarjolla harrastuksen mukaan; aaltoja tai tyyntä.
Kiertoajeluumme kuului myös reissu Gilin saarelle. Saarella (tai saarilla, sillä saaria on kolme kappaletta, me yövyimme suurimmalla, Trawangalla) ei ole moottoriajoneuvoja mutta ei kyllä teitäkään. Polkupyörää jouduimme useaan otteeseen taluttamaan paksussa rantahiekassa.
Gilin ympärillä on useita hienoja snorklauspaikkoja, joissa kävimme kokopäiväretkellä. Niitä retkiä olisi tehnyt useammankin sen verran upeita koralleja, kasveja ja kaloja siellä sai nähdä.
Saarelle mennään pikaveneellä, jonka katolle lastataan kyytiläisten matkalaukut. Laituria ei tarvita...
En tiedä oliko upeampaa katsella auringonlaskua Gilillä ja jäädä syömään illallista ( voi niitä ruokia!) aaltojen vaimeaan pauhuun vaiko auringon nousua merellä Lovinassa kun delfiinit tulivat matalikolle syömään ja leikkimään ja mennä sitten aamupalalle hotelliin. Tietysti mieluiten mahdollisimman lähelle merta tai puun alle.
Näitä kuvia selatessani mieleen ponnahtelee tuhat ja yksi asiaa, joista voisin kertoa.
Niin kuin nuo uhrit jumalille ja hassut seremoniat jotka niihin liittyvät. Kadulla liikkuessa piti katsoa tarkasti jalkoihinsa ettei astu uhrilahjan päälle.
Liikenne sinänsä on aika kaoottista mutta liikennekulttuuri vaikutti suvaitsevaiselta. Balilla on vasemman puoleinen liikenne, kapeaakin kapeammat tiet ja miljoonittain moposkoottereita. Ennätys oli viisi ihmistä pyörän päällä; isä ja äiti jolla oli lapsi kantoliinassa ja vielä kaksi lasta. Yleensä sentään ainakin kaupungissa pyörän päällä oli vain kaksi.
Talojen sisäänkäynnit olivat koristeellisia ja niiden vierellä oli yleensä uhripaikka.
Yksi erikoisimmista sattumuksista reissussa olivat hautajaiset.
Rannalla maatessamme alkoi kuulua musiikkia ja rummutusta ja suuren ihmisjoukon ääntä.
Kulkue saapui rannan vieressä olevalle "parkkipaikalle" jonka vieressä on hindutemppeli
Koska vainajan kantohökötys oli näin korkea ja paikalla paljon (maksettuja) saattajia, tiesimme että hän oli arvovaltainen ja rikas henkilö. Ylempänä kastissa.
Vainaja siirrettiin tukevista bambun varsista tehtyyn kehikkoon ja sitten alkoi seremonia jossa hänen viereensä laskettiin hurja määrä erilaisia uhrilahjoja kovaäänisen hoilotuksen kera.
Lopulta saattoväki siiryi hieman sivummalle ja paikalle tuli mies, joka kaasupolttimella tuikkasi vainajan tavaroineen päivineen tuleen ja piti huolen siitä että kaikki, tuo hökötyskin, paloi loppuun saakka.
Siinä me turistit seurasimme uikkareissamme sivummalta hieman pöllämystyneenä tätä krematoimista mutta saattoväki läksi temppelin puolelle pitämään seremonioitaan ja syömään.
Yleensä reissaamme mielummin aina uuteen kohteeseen ( no, Roomaa ja Pariisia ei lasketa) mutta semmoinen olo jäi että kyllä Balille pitää päästä uudelleen!
