sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Mun makkarat ja ihanan lämmin tunika

Vuosia, vuosia sitten neuloin itselleni villapaidan ohuesta merinovillasta.
Istutetut hihat eivät istuneet ja vartalo-osuus oli lyhyt ja leveä. Paitaa ei tullut käytettyä mutta en saanut aikaiseksi purkaakaan sitä. Ennen kuin joulun alla kun mieleni alkoi tehdä lämmintä tunikaa. Semmoista Veera Välimäen Still light-tyylistä.
Mulla oli kyllä ohje ja lankakin passasi Still lightin neuletiheyteen mutta koska mieleni teki myös aivotonta telkkarineuletta, muokkasin tunikan ihan perusneuleeksi.
Tämmöiseksi makkarankuoreksi.


Tämmöisillä muodoilla varustetulle ei ohut ja pintaa nuoleva neule ole esteettisesti paras valinta . Pikkuisen auttaa Mark&Spencerilta hankittu "tunika-alushame-paita" joka antaa neuleen laskeutua makkaroiden kohdalta hieman paremmin.
Mutta neule on i-ha-nan lämmin!
Niin lämmin että puikoille piti saada toinenkin aivoton telkkarineule.


Tämä on vielä hiukkaisen enemmän makkarankuori ainakin näin ensituntumalta mutta löystynee hieman käytössä. Tämä valmistui nimittäin vasta eilen illalla.

Mitähän sitten keksisi telkkarineuleeksi?



Uusi talo

Tässä tämä nyt on. Tiina-tontun uusi talo.
Vaikka ajattelin että ihan näillä omista nurkista löytyvillä materiaaleilla mennään, jouduin kuitenkin tapumaan ja tilaamaan nukkekotikaupasta kasan listoja peittämään lautojen kieroutta. Pitäähän sitä talossa katto- ja jalkalistat olla. Joo, tuli siinä paketissa sitten samalla kasa muutakin kivaa kaikenlaiseen rakenteluun.

Ajatus uudesta talosta lähti saunasta ja ihan ensimmäisenä, kun sain tapetit ja listat paikoilleen, alkoikin saunan rakentelu. Tai siis lauteiden sillä kiuas ja patahan olivatkin jo valmiina joululomalta.


Ämpäreitä tehtailin myös joululomalla Pinterestistä löytyneen hyvän ohjeen mukaan. 
Tuollainen musta emaliämpäri valkoisilla pilkuilla on minulla ihan oikeastikin. Vanha Finell.


Kaikenlaista pientä tuonne voisi vielä viritellä saunapyyhkeistä, -mittarista, löylykiulusta sun muusta alkaen mutta sitä ennen jatkan tuon viereisen vessan, josta tuli kylppäri kun nukkekotikirppikseltä löysin kokonaisen kylppärin kalusteet vaikka haussa oli vain pönttö ja allas, rakentelua.



maanantai 2. tammikuuta 2017

Tarina jatkuu...

Tiina-tontun koti siirtyi koululta meidän eteisen pöydälle. Joka aamu herättyäni kävin laittamassa sinne valot päälle ja tarkastin että kaikki oli kahvikekkereillä hyvin.
Jouluostosten lomassa löysin Tiinan kotiin vielä hauskan sienivalosarjan ja kuusikin sai valot.
Joulusaunassa tajusin että Tiinan talosta puuttuu sauna. Ja vessa ja oikea makuuhuone. Ja oikeastaan koko talo on liian pieni..


Homma lipesi lapasesta kun kuulin saavani, siis jos haluaisin, sukulaisen tarpeettoman lehtisahan. 
Voi että!


Ennen kuin saha kotiutui autotallin höyläpenkille, minulla oli aikaa suunnitella uutta taloa; vintille makuuhuone, iso tupa, sali ja alakertaan sauna ja vessa. Talon teen kansalaisopiston puutöissä mutta sauna alkoi rakentua heti aattoiltana Pinterestin ideoiden myötä.

Muuripata ja kiuas ovat pahvia ja porkkanalaatikon alumiinivuokaa. Kiuaskivet ovat vielä lumen alla mutta halkoja on jo valmiina. Saunaan tulee panelointi mutta paloturvallisuussyistä kiukaan ja padan takana on kiviseinä. Kananmunakennosta leikatuista "tiilistä".


 Heti arkena kävin ostamassa vaneria kalustehommia varten. Naulakkoa ja penkkiä en malttanut edes hioa ennen maalausta. Mutta ne ovatkin koekappaleita.
Sieltä pinterestistä löytyi -ihan liikaa- kaikenlaista itse askarreltavaa. En voinut vastustaa kiusausta kokeilla saako nakkisormillani aikaiseksi tuommoisen pienen raastimen. No aika iso siitä tuli...
Himmelinkin halusin koettaa tehdä mutta askarteluoljet olivat liian paksuja joten koiralenkiltä poimin kuivia heiniä samaan tarkoitukseen. Ei niin kauniin värisiä mutta himmeli niistä tuli.


Pää on täynnä kaikenlaisia ideoita kalusteiksi mutta moneen tarvittaisi listoja ja sorvattuja pylväitä joita tämän kaupungin askarteluliikkeistä ei löydy. Siispä postipakettia odotellessa tein makuuhuoneeseen sängyn ja yöpöydät hieman yksinkertaisempana versiona.


Autotallissa odottaa kirjahyllytarvikkeet ja askartelupöydällä on kuivumassa pari pahvistä koottua ämpäriä. Ja tuohon sänkyyn pitäisi varmaan saada patja ja vuodevaatteet.
Onneksi on vielä tämä viikko lomaa!


 

 

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Adventtikalenteri

Kun joulun alla mietiskelin että minkäslainen joulukalenteri meidän luokkaan laitetaan, osuivat silmäni työhuoneen nurkassa lojuvaan puolivalmiiseen "nukkekotiin". Viime jouluna innostuin joulumarkkinoilla näkemästäni jouluisesta roomboxista niin että rakentelin semmoisen itsellenikin ja sitten vähän suuremman joulun jälkeen puutöissä. Se suurempi jäi  työhuoneen nurkkaan odottamaan uutta tulemista. Siis tätä joulua.
Talon tekele muutti meidän luokkaan ja sen mukana Tiina-tonttu.

 Aluksi en kommentoinut Tiinaa ja taloa muutoin kuin kertomalla että työhuoneessani asustava Tiina halusi vaihtelua elämäänsä ja halusi muuttaa työpaikalleni kouluun.


 Joulukuun edetessä kiinnostus Tiinaa ja taloa kohtaan kasvoi. Oppilaat ryntäsivät aamulla ensimmäisenä katsomaan, mitä talossa oli tapahtunut. Siitäpä olikin sitten hyvä aloittaa keskustelu vaikkapa itsenäisyyspäivänviettotavoista.

Kun Tiina kirjoitti joulukortteja niin samoin teimme mekin.
 
Eräänä perjantaina Tiinaa ei näkynyt missään mutta hän oli jättänyt kirjeen jossa kertoi lähteneensä serkun luo maalle leipomaan leipiä jouluksi. Oppilaille Tiina oli jättänyt yllätyksen vintille...
Tuliaisina Tiinalla oli reikäleipien lisäksi limppua ja serkun lehmistä lypsettyä maitoa sekä vasta kirnuttua voita. Mitä eroa on muuten voilla ja sillä levitteellä jota koulussa käytetään...?


Tiina leipoi myös jouluisia tähtipullia.
 


Tähtipullat syötiin joululahjavalvojaisissa, joissa Tiina ja hänen serkkunsa neuloivat pehmeitä paketteja ja naapurin Kalle piti mukavilla jutuillaan seuraa tytöille.

Seuraavana aamuna Tiinan nukkumapaikan, alakerrassa olevan laatikon, nupissa oli vieno pyyntö olla häiritsemättä. "Sillä oli varmaan mennyt myöhään eilen", tuumivat lapset. (Tai sitten glögissä oli aika paljon terästystä, tuumi ope). Valmista oli kuitenkin tullut, siitä oli todisteena pari valmista joulupakettia keittiössä.



Joululahjavalvojaiset tarkoittavat muuten sitä aikaa aattona jolloin odotetaan että joulupukki tuo lahjat...

Kyllähän se Tiina pipareitakin leipoi. Ja piparkakkutalonkin.

Tiinan kuusi on koristeltu lippunauhoilla, punaisilla palloilla ja kiiltokuvilla. Sitten se halusi askarrella vielä samanlaisen paperiketjun kuin mekin.

Tänä aamuna, viimeisenä koulupäivänä ennen joululomaa, meitä odotti Tiinan laittama herkullinen paketti. Tiina itse istui ystäviensä kanssa keittiössä joulukahveilla. 
Illalla se muutti takaisin meille mutta ei vielä sinne työhuoneen nurkkaan vaan vielä vähäksi aikaa hieman näkyvämmälle paikalle.


lauantai 17. joulukuuta 2016

Pölkkypäät

Kouluaskarteluja en ole pitkiin aikoihin laittanut tänne näytille vaikka niitähän me tehdään koko ajan. Ja varsinkin näin joulun alla. 
Tämä pölkkytonttu-juttu oli sen verran onnistunut kierrätysmateriaaliaskartelu että jaoin idean Facebookissakin.
Sahasin vanhoja heinäseipään pätkiä todella viistopäisiksi.
Eppujen kanssa harjoittelimme sormivirkkausta ja tuotokset liimattiin sitten tontun myssyksi.
Silmät liimattiin rikki menneen helmitaulun helmistä, nenä on oksan pätkä ja parta putkimiesisän lahjoittamaa tiivistettä, pellavaa, mitälie.
Rikki menneestä joululahjasäkistä leikkasin vielä paloja tonttujen joulusäkkejä varten, jotka ommeltiin ihan vaan etupistoilla pussin muotoon ja siinäpä se.
Hienoja tuli!





lauantai 10. joulukuuta 2016

Punaista ja vihreää joulukäyttöön

Sen piti olla vitsi.
Siis samanlainen kuin ne räsymattohanskat; kauniin vihreän kämmenen jatkona mahdollisimman ärtsyn pinkin ja punaisen kukertavat sormet. Niin kuin vihreä joulukuusi jossa on punasävyisiä sormia koristeena. Heh heh.
Valmiina  ne olivatkin ihan kivan näköiset.

 
 Ja koska vihreää lankaa oli jäljellä, neuloutui langasta Tailwind-huivi yksivärisenä.
Yksiväriseksi se ei jäänyt eikä ollut tarkoituskaan sillä Tampereen kässämessuilta oli tätä juttua varten hankittu tupsukone.
Huivikuuseen ripustin siis punaisia pallosia ilahduttamaan ulkosuomalaisen ystävän joulunviettoa. Paketin sai avata etukäteen jotta siitä olisi iloa hupia mahdollisimman pitkään.

Siellä ulkosuomessa vaan ei taida olla lunta. Ehkä sen verran kylmä kuitenkin että lämmikettä tarvitaan. 



sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Tonttubileet pihan perällä

Pihalla on iso, vanhoista ikkunoista tehty lyhty.
Iltapäivän hämärtyessä sinne syttyy valo pihan pimeyttä piristämään.

Viimeisellä puutyökerralla ennen joulua väsäsin lyhtyyn sopivan kokoisen penkin tonttupariskunnalle. Ajattelin että ne tykkäisivät viettää laatuaikaa kahdestaan omassa mökissään ja kylmähän niille tulisi jos ihan lattialla istuisivat.


Kun ulkona alkoi pakastaa enemmänkin, säälin kavereita ja kävin hankkimassa heille lämmikettä.


Vielä ei ole kukaan ohikulkija tullut paheksumaan tonttubileitä. Eikä muuten osallistunutkaan niihin.